Juhani Kokko tässä päivää.
Tämmöiseen blogiin kirjoittaminen on minulle täysin uusi asia. Se on lähes yhtä uusi asia kuin kahvilan pitäminen. Olen märkäkorva ja untuvikko. Näitä uusia asioita tehdessä märkäkorvalle saattaa sattua virheitä. Ensin virheitä yritetään peitellä – tämä lienee turhaa ja joutavanpäiväistä ajan haaskausta – sitten virheistä yritetään oppia. Tämä taas on työlästä, mutta lopussa pitäisi kiitoksen seisoa tai ainakin huojahdella.
Onko blogiiin kirjoittaminen virhe? Siitä on vielä liian aikaista sanoa mitään, mutta kahvilan pitäminen sen sijaan ei ole osoittautunut virheeksi. Se on osoittautunut suureksi iloksi. Jätän nyt asiakkaittemme nuoleskelun toiseen kertaan, sillä he kyllä tietävät olevansa mainioita. Sen sijaan viittaan kielelläni viranomaisten suuntaan: kaikkien kohdallemme osuneitten viranomaisten kanssa on ollut ilo asioida, ja on tuntunut siltä, että päämäärä on yhteinen. Saimme esimerkiksi alkoholin anniskeluluvat. Ennenkuulumatonta. Olin aivan varma, että ei semmoista voi märkäkorva ja untuvikko kahvilanpitäjä saada. Olin väärässä. Homma eteni luotettavasti ja jämerästi. Kuin Koffin hevoset oluttynnyreiden edessä.
En haluaisi käyttää tässä kohtaa sanaa elämys. En haluaisi käyttää sanaa elämys missään kohtaa. En suuremmin pidä siitä sanasta. Siinä se nyt meni jo kaksi kertaa, pakko sitä on käyttää. Tuntuu siltä, että tämmöiset elämykset – kuten meidän kahvilammekin tarjoama – ovat jonkinmoisessa myötätuulessa. Ei spinaakkeri nyt aivan repeämisen partaalla pullistele, mutta lievä myötäinen paattia liikuttaa.
Märkäkorvan untuvikon jungmannin onkin nyt hyvä lievässä myötätuulessa harjoitella, jotta väistämättömän vastatuulen iskiessä luoviminenkin onnistuu. Höpsispöpsis. Syyllistyn lässytykseen. Onhan meillä käytössä 20-luvun viisiheppainen Penta. Lyödään se tulille ja viereen vielä 90-luvun alkupuolen 9,9hv Yamaha, niin kyllä tämä aina kulkee.
Seuraavan blogitekstin kirjoittaa Maija. Minä lähden nyt tyhjentämään hyyskiä. Avajaiset on parin viikon päästä ja puhtaus on puoli kahvilaa.